Elämänkokemusta ja kielitaitoa ulkomailta

Mitä eri vaihtoehtoja on välivuoden viettoon ulkomailla?

  • Au pairiksi lähteminen antaa sinulle aidon kuvan kohdemaan arkielämästä. Au pairina asut yleensä isäntäperheessä tehden kevyitä kotitöitä ja huolehtien lapsista ja saaden siitä pienen korvauksen. Au pairiksi voit lähteä joko itsenäisesti hoitaen kaiken paperityön itse tai välitystoimistojen kautta. Au pair -työn kesto vaihtelee yleisimmin puolesta vuodesta vuoteen.
  • Vapaaehtoistyön tekeminen voi olla yksi tie kansainvälistyä. Työtehtävät voivat vaihdella ympäristönsuojelusta humanitääriseen apuun. Tehtävien kesto vaihtelee riippuen kohdemaasta ja hankkeesta. On mahdollista, että joudut maksamaan itse vapaaehtoistyön kustannuksia, alkaen matkakuluista ja ohjelmamaksuista.  
  • Working Holiday on tapa yhdistää työntekoa ja maailmannäkemistä Australiassa. Tarjolla olevat työt eivät ole kaikkein hohdokkaimpia, mutta tarkoitushan on saada vähän taskurahaa työnteon ohessa ja sitten siirtyä matkalla eteenpäin. Muista hakea oikeanlaista viisumia, jos aiot tehdä palkkatyötä Euroopan ulkopuolella.
  • Voit myös etsiytyä töihin ulkomaille, esimerkiksi NordJobbin tai Euresin kautta ja rahoittaa siten asumisen ja muun elämisen. Kohdemaan kielitaidosta on usein hyötyä, mutta monessa paikassa voit pärjätä myös pelkällä englannin kielen taidolla. Ulkomailta töitä hakiessa kannattaa hyödyntää mahdollisia kontakteja, jos sinulla sellaisia sattuu olemaan.
  • Interrail-matkailu tai reppureissaaminen on hieno mahdollisuus tutustua samalla reissulla useaan eri maahan ja kulttuuriin.
  • Jos haluat erityisesti kehittää kielitaitoasi, kielikurssi voi olla sopiva vaihtoehto. Kielimatkalla pääset tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja elämään, saat kielen opetusta ja pääset harjoittelemaan kieltä arkielämässä.
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista