15.08.2022
Abivuonna Sofian suunnitelmat olivat valmiit. Hän haki ja pääsi naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Tämä suunnitelma oli ollut selvää jo lukion alusta alkaen, sen sijaan Sofia ei abivuonna täyttänyt yhteishakulomaketta. Sen aika olisi armeijan jälkeen, jonne lähtö olisi tammikuussa. Armeijaa ennen edessä olisi puolikas välivuosi, joka menisi töissä.
Jo ennen lakkiaisia Sofia oli löytänyt itselleen töitä suuren kauppakeskuksen asiakaspalvelutehtävissä. Tehtävien sisältö vaihteli hieman. Hän oli pääasiassa asiakaspalvelupisteellä, mutta saattoi auttaa tarvittaessa myös kahvila-ruokalan puolella.
– Se oli huoletonta. Asuin kotona ja kävin töissä. Kaikki rahat omaan käyttöön. Kävin muutamia reissuja ulkomailla ja odottelin vaan inttiä.
Tammikuussa Sofia astui armeijaan. Hän oli pyrkinyt ja pääsi tehtäviin, joissa kaikki palvelivat 347 vrk. Valan jälkeen Sofialle sattui ikävä loukkaantuminen, joka keskeytti armeijan suorittamisen. Lääkäri määräsi palaamaan vuoden päästä. Edessä olisi todellinen välivuosi.
Taaksepäin katsoessaan Sofia sanoo olleensa hetken ikävästi väliinputoaja. Loukkaantuminen keskeytti armeijan ja koska Sofia ei ollut ennen armeijaa hakenut kouluun, hän ei ollut oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Armeijasta hän ei keskeytyksen vuoksi saanut päivärahaa, vaan pienen kertakorvauksen. Käsi vahvassa kipsissä ei voinut mennä entisiin töihinkään.
– Se kyllä koetteli. Aika kävi pitkäksi, makasin kotona, enkä oikein voinut tehdä mitään, eikä rahaa tullut mistään.
Armeijaan paluuta odotellessa Sofia päätti kokeilla muitakin työtehtäviä kuin kauppakeskukseen palaamista. Käden parannuttua hän teki lyhyitä opettajan sijaisuuksia, eri kouluissa. Tästä Sofia totesi, että se oli hyödyllistä, sillä hän sai varmuuden, ettei ainakaan alakoulun opettajaksi aio enää koskaan.
– Sen välivuoden aikana hain yhteishaussa kauppatieteisiin. Minun EEMMMC -papereilla en päässyt niihin yliopistoihin, joihin halusin. Pääsin yhteen, mutta sen paikan jätin ottamatta, kun paluu inttiin oli joka tapauksessa edessä. Nyt tiesin, että arvosanojen korottaminen oli edessä, että pääsen sinne, minne haluan.
Ensimmäisenä korotettavana oli pitkä englanti, jonka kirjoitukset olivat menneet omaan tasoon nähden alakanttiin.
– Lueskelin englanninkielisiä kirjoja. Jos oli jotain sanoja joita en ymmärtänyt, niin otin selvää. Sanavarasto karttui. Sen enempää en tehnyt, ajattelin, että jos pääsen omalle tasolleni, niin se riittää. Se sitten nousikin laudaturiksi. Tutkin pistetaulukoita ja katselin, että kauppikseen saa hyvin pisteitä kielistä, päätin että seuraavaksi ilmoittaudun vielä keskipitkään ruotsiin, kirjoittamani pitkän sijaan.
Armeijaan paluu oli edessä vuoden tauon jälkeen. Omasta alkuperäisestä saapumiserästä ei ollut rivissä enää ketään, oli kokonaan uusi porukka.
– Tää jälkimmäinen saapumiserä, se oli tosi kannustava porukka. Intti vei kyl omien mukavuusaluiden ulkopuolelle. Ei pelkää enää, jos vähän epäonnistuu. Huomaa, että pärjää missä vaan. Itsevarmuutta tuli.
Armeija päättyi joulukuussa. Edessä Sofialla oli taas puolikas välivuosi ja se alkoi kauppakorkeaan valintakokeeseen valmistautumisella. Hän maksoi itselleen valmennuskurssin, jonka rahoitti tekemällä varastohommia ns. nollasopparilla, ettei työ sido liikaa. Samanaikaisesti hän oli ilmoittautunut myös kirjoittamaan keskipitkää ruotsia, kuten jo aiemmin mainittu, pistetaktikoinnin vuoksi.
– Ruotsin kirjoitukset meni sit tosi hyvin. Olin varma, että laudatur tulee. Ja tuli. Sillä sain taas enemmän pisteitä kauppiksen todistusvalintaan, mut samalla meni moti valmennuskurssiin, kun tiesin, että todistusvalinnassa pisteet riittää jompaankumpaan yliopistoon, joihin halusin... jaaaa se riitti. Ei eka vaihtoehtoin, mutta siihen toiseen. Olen tosi tyytyväinen siihen, nyt kun tutkistelin sivuaineita, joita on tarjolla. Yksi kiinnostava sivuaine on tarjolla vain sillä paikkakunnalla, jonne nyt menen. Sitä en ollut aiemmin huomannutkaan.
Sofian välivuodet pitävät sisällään siis kolmenlaisia erilaisia työtehtäviä: suuressa kauppakeskuksessa asiakaspalvelutehtävissä, eri koulussa sijaisuuksia ja varastossa nollasopparilla. Armeijassa hän vietti kahdessa eri saapumiserässä yhteensä vuoden. Välivuosien aktiviteettien aikana löytyi myös samanhenkinen poikakaveri.
Lähiviikkoina Sofialla on edessä muuttokuorman vienti opiskelupaikkakunnalle ja opiskelujen aloitus, jota Sofia odottelee malttamattomana.
Sofian terveiset välivuotta miettiville tai viettäville.
– Välivuosina on hyvä kokeilla kaikenlaista. Ei ole kiire mihinkään. Voi rauhassa miettiä ja kerätä rahaa opiskeluja varten. Kyllä se koulu siellä odottaa ja suunnitelmat täsmentyvät.
Aino suoritti lukion 3,5 vuodessa, jonka jälkeen hänellä oli puolikas välivuosi, jolloin hän työskenteli apuohjaajana iltapäiväkerhossa. Päätös lukion pidentämisestä syntyi, kun Aino halusi lisäaikaa kirjoituksiin valmistautumiseen.
Lue lisääAleksi valmistui lukiosta neljään vuoteen ja tiesi haluavansa jatkaa korkeakouluopintoihin. Valmistumisen kynnyksellä hänellä ei kuitenkaan ollut selkeää näkemystä siitä, mille alalle haluaisi opiskelemaan.
Lue lisääLukion jälkeen Riina ei tiennyt lainkaan mitä haluaisi lähteä opiskelemaan. Yliopistotarjonnasta kiinnosti laajasti moni ala, eikä selvyyttä ajatuksiin tullut ensimmäisenä hakukeväänä.
Lue lisää